Lauantai 21.10.2017 klo 15.13. Nimipäivät: Ursula
PIENENNÄ tai SUURENNA tekstiä

MUUTTAJAN MUISTILISTA
Muuttamiseen liittyy paljon mukavaa, mutta myös työtä ja muistettavaa. alla oleva muistilista helpottaa asioiden suunnittelua ja muuton sujuvuutta.

MUUTTOILMOITUS JA OSOITTEENMUUTOKSET Voit tehdä muuttoilmoituksen Postiin ja Väestöre- kisterikeskukseen samalla kertaa. Ilmoitus hoituu kä- tevästi netissä: www.muuttoilmoitus.fi, puhelimitse tai lomakkeella, joita saa postista tai maistraatista. Muuttoilmoitus on tehtävä viimeistään viikon kuluttua muutosta. Kun teet ilmoituksen hyvissä ajoin ennen muuttoa, varmistat, että saat postisi heti oike- aan osoitteeseen. Muista tehdä muuttoilmoitus myös huoltoyhtiöön tai muulle talonkirjojen ylläpitäjälle sekä vanhas- sa että uudessa asunnossasi. Uudet osoitetietosi välitetään väestötietojärjestelmästä automaattisesti myös viranomaisille, seurakunnille, Kelaan, verohallintoon sekä puolus- tusvoimille. Muistathan tarkistaa, että myös pankkisi, kirjasto, puhelinyhtiö, työnantajasi ja opiskelupaikkasi saavat uuden osoitteesi.

MUUTTO Hanki muuttoapu ja -auto ajoissa. Hyödynnä sukulaisia ja ystäviäsi ja tarjoa heille esimerkiksi muut- toruuat ja -juomat vaivanpalkaksi. Muuttolaatikoiksi sopivat kauppojen ilmaiset pahvilaatikot. Voit myös vuokrata laatikoita suhteellisen edullisesti.

MUUTTOTARKISTUS Tarkista asunnon kunto muuttaessasi. Jos huomaat asunnossa vikoja, huomauta niistä kirjallisesti vuokranantajalle mahdollisimman pian.

AVAIN Pidä huolta avaimistasi. Oven avaaminen maksaa aina, eikä uuden avaimen teettäminenkään ole ilmaista. Luovuta pois muuttaessasi kaikki entisen asuntosi avaimet takaisin isännöitsijälle tai omistajalle. Jos avaimia puuttuu, lukot saatetaan joutua sarjoittamaan uudelleen ja se on kallista. Jos ostat asunnon, voit halutessasi sarjoittaa uuden kotiovesi lukon tai vaihtaa sen kokonaan. Ota tällöin ensimmäiseksi yhteyttä isännöitsijään, sillä lukot on sarjoitettava talon sarjaan. Turvalukon asentaminen on järkevää, yksityiskohdista on sovittava isännöitsijän kanssa.

PALOVAROITIN Palovaroitin on asuntokohtainen. Jokaisen on lain mukaan hankittava sellainen omaan asuntoonsa. Palovaroitin asennetaan kattoon makuhuoneen lähistölle. Testaa varoittimen kunto säännöllisesti ja vaihda patteri kerran vuodessa. Varoittimia tulee olla yksi jokaista 60 asuinneliötä kohden.

SÄHKÖSOPIMUS Jokainen asukas huolehtii itse sähkösopimuksen tekemisestä. Uuden sähkösopimuksen voi tehdä puhelimitse samalla, kun ilmoittaa vanhan sopimuksen lopettamisesta energialaitokselle.

LEHDET JA MUU TILAUSPOSTI Saat käännettyä lehtesi uuteen osoitteeseesi soittamalla lehtien asiakaspalveluun tai käyttämällä lehdestä yleensä löytyvää palvelukuponkia, monilla lehtitaloilla on myös sähköinen asiakaspalvelu.

INTERNET JA KAAPELI-TV Mikäli käytät maksullisia televisiokanavia tai kiinteää nettiyhteyttä, tarkista palveluntarjoajalta, toimivatko heidän palvelunsa uudessa osoitteessasi ja hoida siirtoon liittyvät asiat ajoissa.

MUUTTOSIIVOUS Asunto on tyhjennettävä ja siivottava pois muuttaessa. Uuden vuokralaisen on siten mukavampi muuttaa ja asettua uuteen kotiinsa. Käyttökelpoisen tavaran, jota et halua ottaa mukaasi, voi viedä kierrätyskes- kukseen tai kirpputorille. Näistä voi kysyä myös noutopalvelua.

Netland-tuotantoa